Sattulan kyläyhdistys

Suomi aukeaa Sattulasta

Jätä kommentti

Mitähän Hannes ja Mikael näkivät katsellessaan Lehijärven rannalla Sattulaan päin vuoden 1899 talvella. Jotain inspiroivaa Sattulassa täytyi olla, koska mieleen putkahti osuustoiminnan perustaminen Suomeen. Tuloksena oli Pellervo seuran perustaminen vielä saman vuonna. Osuustoimintalakikin syntyi parin vuoden sisällä.

Uudet ideat eivät satavuotta sitten kovin nopeasti levinneet maailmalle. Osuustoiminnan ensiaskeleet oli otettu jo yli viiskymmentä vuotta aikaisemmin vuonna1844 Englannissa Rochdalen kaupungissa, jossa kankaankutojat perustivat ensimmäisen toimivapohjaisen osuustoiminnallisen yrityksen. Eihän Hanneksen ja Mikaelin idea aivan uusi ollut, mutta osuustoiminnan tuominen Suomeen aloitti vahvan yhteishengen pohjalle rakentuvan taloudellisen kehityksen maassamme.

Osuustoiminnan muistomerkki löytyy Lehijärven rannan rinteestä paikalta, jolla helmikuussa 1899 Hannes Gebhard ja Mikael Soininen kehittivät Suomen osuustoiminnan idean ja toimintamallin. Miehet päättivät perustaa pääkaupunkiin uuden organisaation. Jo samana vuonna syntyi Suomeen Pellervo-Seura.

Aatteen pohjalta syntynyyn osuuskauppatoiminnan tavoitteena oli tuottaa yhdessä palveluja jäsenille, valvoa yhteistä etua ja tarjota laadukkaita tuotteita kohtuulliseen hintaan. (Lainaus: Nuorekas Kauppakunta).  Se ei ole kaukana kyläyhdistyksen tavoitteista – kehitetään yhdessä oman alueen elämisen edellytyksiä ja elinympäristöä, parannetaan elämisen laatua ja valvotaan yhteistä etua.  Varmaan tuon kohtuullisen hinnankin voi lisätä listaan – Sattulan kyläyhdistyksen kahden euron vuotuinen jäsenmaksu ei liene kohtuuton!

Miten Suomi sitten aukeaa Sattulasta?  Rauhallinen kylämiljöö ja avara maisema Lehijärven yli antavat ajatuksille aikaa ja tilaa.  Lehijärven takana rautatie ja moottoritie avaavat nopean reitin mihin tahansa suuntaan Suomessa.   Melko moneen suuntaan täältä tuntuvat ajatukset ja ihmisetkin singahtelevan.  Aina kuitenkin palataan välillä hengähtämään Sattulaan.  Kuka golfaa, kuka kalastaa, kuka parantelee omaa pihaansa ja asumisensa lähiympäristöä – kaikille löytyy sopivan rento olotila kotitanhuvilla.

Täältä kuitenkin löytyy todistetusti maisema suuremmillekin ajatuksille!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s